Täytyy sanoa, että onneksi on hyvin matkustavia hevosia. Jätettiin nyt varmuuden vuoksi menomatkalle Nitan ja Luckyn väliin hieman enemmän väliä, koska kyseessä on kuitenkin tamma ja ori, vaikka Luckyn oriutta ei edelleenkään missään muualla näe kuin jalkovälissä...
Nita oli maneesilla vuorossa ensimmäisenä. Hyvä ystäväni Minna, jonka kanssa kävimme yhtä aikaa koulua Ypäjällä, tuli vähän koutsaamaan.
Aloitimme Nitan kanssa ravipuomeilla, hakien suoruutta, sitä samaa mitä teen kotosallakin, eli että hevonen ei lähde kaatumaan kaarteissa ulos. Laukkapuomeilla sama juttu. Nopeasti aloitimme jumppasarjatehtävän, jossa oli siis puomi - ristikko - puomi - ristikko - puomi. Ravissa lähestyessä homma sujui hienosti vaikka Nita sarjan aikana ehtikin kovasti kierroksia ja vauhtia kerätä. Laukassa pakka kuitenkin lähes levisi käsiin, kun tamma lähti kiihdyttämään kohti sarjaa jo kaarteen jälkeen... Tiesinkin, että Nitan kanssa ei ongelmat ole esteiden korkeudessa (juurihan se leiskautti paikaltaan 140cm tarhansa aidan yli koskemattakaan lankkuihin) eikä rohkeudessa, vaan kontrollin säilymisessä. Teimme sitten useaan kertaan niin, että otin tamman sarjan jälkeen seis käyttäen apuna seinää ja niin, että painoin käden hevosen niskaan kiinni, pyöristin selvästi alaselkääni ja tavoite oli siis saada seis ilman mitään isoja apuja. Nopeasti Nita alkoikin tuota jo ennakoimaan ja hillitsi itseään sarjankin aikana.
Samat ongelmat tulivat, kun lähdimme tulemaan pitkää linjaa pysty - okseri, välissä 14m jonka me tulimme rauhallisella neljällä laukalla tai kuten useammin kävi, pitkällä kolmella laukalla. Edelleen ravissa lähestyessä kaikki sujui kyllä, mutta laukassa lähestyessä Nita nosti kierroksia ja lähti taas kaahailemaan. Selvästikin hieman isompi este (vaikka kyse vain 80cm okserista) teki sen, että Nitan mielestä sille piti ottaa vähän enemmän varman päälle. Tykkän kyllä hevosesta, joka jännittäessään mielummin lähtee imemään esteelle jopa "liikaa" kuin että se löisi jarrut päälle. Parhaan lähestymisen saimme, kun teimme ennen linjalle lähtemistä maneesin päädyssä ravivolttia jonka aikana nostin laukan ja siitä suoraan linjalle. Eli ettei Nita ollut ehtinyt laukata koko maneesia ympäri ensin.
Lucky-ponilla nämä olivat ensimmäisiä hyppyjä. Ei ne ihan ensimmäiset, mutta ensimmäinen kerta kuitenkin, kun esteitä oli jo vähän enemmän ja tehtiin jotain oikeaa tehtävää eikä vain laukkailtu kavaletin ylitse. Ravipuomeilla korostui se ongelma minkä olen kyllä huomannut kotonakin: poni ei tule ollenkaan kuolaintuntumalle. Toivon edelleen, että maanantain raspaus auttaa tähän. Koska poni ei tullut kuolaintuntumalle, ei se siis ollut ohjan ja pohkeen välissä ja tämä näkyi vinoutena, kaarteissa ulkojalkaa vasten kaatumisena, olemattomana eteenpäinpyrkimyksenä... Haasteellista oli siis alkuunsa ratsastaa ponia.
Jumppasarjallahan se ei ensin tajunnut yhtään, miksi puomeja ja esteitä oli niin monta peräkkäin. Pari kertaa se sujahti ensimmäisen esteen jälkeen ohi seuraavasta, mutta viimeiset kaksi olivat jo todella hyviä suorituksia ja viimeisellä kerralla se jopa vähän imi esteelle.
Lucky ei ole esteponi, sitä ei ole mietitty alunperinkään vaan se on selvästi kouluponi - niin rakenteeltaan, liikkeiltään kuin mieleltäänkin: siitä puuttuu sellainen esteponin räjähtävä energia.
Linjaa tullessa se aikalailla nollassa oleva eteenpäinpyrkimys tuli sitten isommaksi ongelmaksi. Linjan alussa olevalle ristikolle lähestyminen sujui ihan ok:sti, mutta hyppy jarrutti ja laukka oli täysin kateissa okseria lähestyttäessä. Niinpä poni sujahti monta kertaa ohi okserin, sillä loppui itsevarmuus ja se totesi, ettei tule onnistumaan. Hyppäsimme lopulta pelkkää okseria muutamaan kertaan ja jätimme treenit hyvään hyppyyn, koska ponikin alkoi jo väsähtää.
Tai no niin, mielestäni poni oli väsynyt jo alkuunsa. Sillä ei nyt vain ole kaikki niin hyvin kuin voisi olla. Sen ilme on apea, sen koko yleisolemus on vähän sellainen voimaton ja vetelä, ratsastaessa eteenpäinpyrkimys on nollassa... Satula on nyt sopiva, siitä olen varma. Maanantaina pistetään kuntoon hammaskalusto. Ruokaa on lisätty ja lisätään edelleen. Lisätään ruokintaan myös suola ja Chevinal Plus, jossa on kaikki hevosen tarvitsemat vitamiinit, hivenaineet ja aminohapot vieläpä oikeissa suhteissa. Halpaa se ei ole. Eläinlääkäriltä aion kysyä hänen mielipiteensä ponin tilanteesta ja olisiko hänellä vielä jotain neuvoja. Mikäli ei näillä eväillä lähde ponin olo paranemaan, täytyy tutkituttaa poni läpikotaisin eläinlääkärillä. Mikään hätätilanne ei ole, koska poni syö, juo ja seurustelee tarhanaapurinsa kanssa. Täysin masentunut se ei siis ole. ;)
Kotimatkalle laitoimme Nitan ja Luckyn vierekkäin autoon. Totesin, että poni ei ole missään vaiheessa osoittanut "sellaista" kiinnostusta Nitaa kohtaan ja autossa on hyvät, vahvat kalterit niiden välissä. Ajattelin myös, että ponin on helpompi mennä autoon, kun sillä ei ole heti "seinä vastassa", maneesille kun se matkusti ihan viimeisellä paikalla joka on siis lähinnä lastaussiltaa, sen piti heti kääntyä autoon astuessa sivuttain joka saattoi siitä alkuun tuntua haastavalta. Hyvinhän se tassuttikin hetken mietinnän jälkeen sinne Nitan viereen. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti